Uupumus
Voit edetä vain yhden Kohtauksen kunnes sinun täytyy levätä – joko löytämällä sopivan lepopaikan, tai kaatuen niille sijoillesi. Uupumus paranee lepäämällä vähintään 6 Kohtauksen ajan.
Sairaus
Sinun tulee syödä ja juoda kaksinkertainen määrä kuin normaalisti voidaksesi lisätä kortteja käteesi. Sairaus paranee itsestään 3 päivän kuluttua.
Infektio
Infektiot syntyvät epäpuhtaissa Haavoissa. Infektoituneen Haavan parantaminen vaatii kaksinkertaisen määrän lääketarvikkeita – esimerkiksi Kivuliaan haavan paikkaaminen vaatii kaksi Sideharsoa yhden sijaan. Infektio paranee itsestään kolmen päivän kuluttua.
Humala
Humala pudottaa Vaistosi yhteen, mutta nostaa Varjoasi yhdellä, vain tämän Vaivan keston ajaksi. Humala lähtee itsestään 3 Kohtauksen jälkeen, jonka jälkeen sen tilalle tulee yhden päivän kestoinen Sairaus.
Eksyminen
Kun joudut Eksyksiin, kaikki asiat ympärilläsi, jotka vielä hetki sitten tuntuivat tutuilta, muuttuvat epämääräisiksi, vaikeaselkoisiksi ja mielellesi vieraiksi. Et voi jatkaa, ennen kuin olet saanut asennoitua itsesi uudelleen. Eksymisen tunne lakkaa kun onnistut löytämään minkä tahansa maan Ässän. Jokainen kortti jonka vedät sitä etsiessäsi, kuluttaa aikaa yhden Kohtauksen verran.


