Aura

Ensivilkaisulla Auraa ei ulkonäöltään erotu migreenin esioireena esiintyvistä epämääräisistä näkövääristymistä. Se on vaikea "kognitiovaara" – pelkästään Auran näkeminen aiheuttaa välitöntä vahinkoa psyykkeellesi.

Jotta välttyisit Auran aiheuttamalta mielenvaurioilta, on ensiarvoisen tärkeää olla havainnoimatta sitä. Vaistosi tai Varjosi tulee olla vähintään 3 jotta voit aistia jonkin olevan oudosti ja välttää katsomasta Auran suuntaan. Vain pelkkä vilkaisu riittää siihen, että Auran vaikutuksesta mielesi rakenteet alkavat sortua, laskien joko Tietoasi tai Varjoasi 1 pisteen verran, joka päivä.

Auringonpimennys

Yllättäinen hämärä laskeutuu, kun Kuu ja Aurinko kohtaavat.

Yhden Kohtauksen ajan, kaikki Olennot käyttäytyvät kuin olisi yöaika. Mikäli kohtaat Auringonpimennyksen yöaikaan jolloin Aurinko ei ole näkyvillä, se siirtyy seuraavan päivän 3. Kohtaukseen.

Fetissi

Löydät oudon, karkeatekoisen esineen – et saa selkoa siitä, mitä se on esittävinään, mutta on selvää että mikä ikinä se onkaan, se on tehty ajatuksella. Kuin pieni veistos tai hahmo, se on koottu epämääräisistä kodintarpeista, mitä ikinä sen tekijällä onkaan ollut saatavilla, tämä pieni esine ottaa magian voimin haluun sen, mitä se kuvastaa.

Fetissi-esineet voivat ottaa useita eri muotoja, nosta kortti määrittääksesi sen muodon ja vaikutuksen:

Tämä Fetissi ottaa sen eläimen muodon, joka nostaamaasi korttiin liittyy. Niin kauan kuin sinulla on tämä Fetissi hallussasi, nämä eläimet vaistomaisesti välttelevät sinua. Voit vahingoittaa Fetissiä aiheuttaaksesi Haavan sen esittämälle eläimelle, mutta Vaikean haavan verran aiheutettua vahinkoa tuhoaa esineen.

Tämä Fetissi näyttää elottomalta kapineelta, kuin lapsen tekaisemalta lelulta. Voit käyttää tätä Fetissiä kerran sellaisen syömäkelvottoman Esineen tilalla, jollainen sinulla on joskus ollut, mutta vain kerran, koska se on hatarasti koottu.

Et pysty päättelemään mitä tämä Fetissi on esittävinään, et vaikka kuinka kauan sitä katsoisit ja pohtisit. Et keksi sille sytykettä kummempaa käyttöä.

Tämä Fetissi on ihmisen muotoinen. Kanna sitä varoen, sillä se on nyt sinun kuvasi. Sen vahingoittaminen vahingoittaa sinua – kunnes Vaikean haavan verran vahinkoa tuhoaa sen. Muut olennot, joiden Tieto on 1, eivät kykene tekemään eroa sen ja sinun välillä, ja niitä on mahdollista harhauttaa Fetissin avulla. Jos hukkaat Fetissin, tulet itse Eksyneeksi.

Hiidenkivi

Nopealla vilkauksella Hiidenkivi ei juuri poikkea muista siirtolohkareista – se on sekä korkea että jylhä, erottuen näyttävästi ympäristöstään. Mutta kiinnostavasti, sen sivuja koristaa lukematon määrä pieniä, noin sentin syvyisiä kuppikaiverruksia.

Kupit vaativat tulla täytetyksi uhrinesteellä, mutta mikä tahansa uhrilahja ei kelpaa. Hiidenkivi ottaa vastaan vain sellaista nestettä joka pitää ihmisen hengissä tai johtaa tämän kuolemaksi, joten vain kokonainen pullo vahvaa alkoholia tai yhden Kivuliaan haavan edestä vuodatettua verta kelpaa sille uhraukseksi.

Vastapalvelukseksi Hiidenkivi joko:

1. Hävittää yhden Olennon valitsemaltasi Seudulta
2. Parantaa valitsemasi
Vaivan
3. Antaa sinun nostaa 5 korttia käteesi

Voit uhrata Hiidenkivelle vain kerran.

Hirttoköysi

Leijuva Hirttoköysi lähestyy sinua, sen loputtoman pitkä köysi ulottuen kauas taivaalle, ihmissilmän kantamattomiin.

Hirttoköysi on pitkäjänteinen, ainaisesti etsien mahdollisuutta täyteenpanna tarkoituksensa, ainoan tavoitteensa: hirttää sinut. Vaistosi tulee olla 3, jotta huomaat sen laskeutuvan sinua kohti, ennenkuin sen hakeutuu kaulasi ympärille ja riuhtaisee sinut ylös. Koska se on pelkkää köyttä, se on helppo leikata poikki mikäli sinulla on siihen soveltuva työkalu käden ulottuvilla – mutta jos jäät kiinni tyhjin käsin, kohtaat loppusi keinuen ja jäät roikkumaan niille sijoillesi. Leikattu Hirttoköysi jää roikkumaan taivaalta, ja irtileikattua osaa voi uudelleenkäyttää lyhyehkönä köytenä.

Koleus

Kolea viima kulkee ohitsesi, kuin hipaisten sinua kylmillä sormillaan – ja se tuo mukanaan lumihiutaleiden hiljaisen pudon, peittäen kaiken ympärilläsi ohueen, valkeaan peittoon. Henkäiset ulos hytisevästi, hengityksesi huuruaa.

Keli on muuttunut kylmäksi Seudulla jolla olet. Päiväsaikaan Koleus on siedettävää, niin kauan kuin pysyt jatkuvassa liikkeessä – et voi levätä täällä ilman suojaa ja lämmönlähdettä, koska muutoin Palellut. Yöaikaan Koleus muuttuu vaaralliseksi, etkä voi pelata ainuttakaan Kohtausta Paleltumatta.

Koira

Keskikokoinen sekarotuinen rakki. Nälkiintynyt ja varuillaan, se seurailee sinua jännittyneellä katseellaan.

voima: 2 vaisto: 5 tieto: o varjo: 1

Kulkien yksin ilman laumaa, Koirat yleensä välttelevät ihmisiä – vaikka tuhansien vuosien yhteiselon vuoksi, ne aina, jollain tasolla, hakevat yhteyttä ihmisiin. Ruoalla pääsee pitkälle, ansaiten sinulle ystävälliset karvakasvot ja heiluvan hännän.

Kaikki Koirat eivät kuitenkaan ole turvallisia lähestyä. Aggressiivinen Koira hyökkää hampaillaan ilman pelkoa, aiheuttaen Kivuliaan haavan. Tämä rohkeus kaikkoaa kuitenkin nopeasti yhden Vaikean haavan tai Tuskaisen kivun myötä.

Kudoranko

Kudorangot ovat olentoja, jotka eivät tule tähän maailmaan syntymällä: ne on pantu kokoon yhdistelmästä eläviä ja elottomia materiaaleja, ja saavat henkensä yliluonnollisin menetelmin. Ei ole olemassa kahta samannäköistä Kudorankoa, siillä ne on koottu niistä materiaaleista, jotka niiden rakentajalla on ollut käytössään luomistyön hetkellä. Kun kohtaat Kudorangon, poistopakan päälimmäisimmän kortin väri määrittää onko se koostettu pääosin elävästä vai elottomasta materiaalista, sillä niiden ominaisuuksissa on eroja.

Pääosin elävien materiaalien Kudoranko:

voima: 3 vaisto: 4 tieto: 1 varjo: 2

Pääosin elottomien materiaalien Kudoranko:

voima: 4 vaisto: 2 tieto: 2 varjo: 2

Kudorangot perivät valtaosan luonteenpiirteistään siltä joka ne loi, mikä tekee niiden ajatuksista ja toimista hyvin inhimillisiä. Ne kykenevät puhumaan, mutta eivät lukemaan, ja osaavat käyttää ihmisten välineitä, vaikkakin vaivalloisesti. Kudorangot ovat harvoin hyökkääviä ja koska niiden ei tarvitse syödä, on hyvin harvinaista että ne tappaisivat toisia olentoja omaehtoisesti. Tästä huolimatta, ne kyllä puolustavat itseään tarpeen tullen, aiheuttaen Kivuliaita haavoja keinolla millä hyvänsä.

Kummittelu

Valtava ja kauan kertynyt kärsimys on turmellut tämän paikan, ja nyt yksikään elävä ei voi tuntea täällä rauhaa.

Paikassa jossa esiintyy Kummittelua ei vaikuta mitenkään tavallisesta poikkeavalta päiväsaikaan. Mutta kun aurinko laskee, kauhut tekevät itsensä tiettäväksi. Kaikki yritykset nukkua ja levätä Kummittelevassa paikassa katkeavat lyhyeen kauheiden painajaisten vuoksi. Nosta kortti – sen väri määrittää Kummittelun luonteen.

Esineet käyttäytyvät luonnottomasti tässä paikassa, lentäen sinua kohti vaarallisesti, rikkoen ikkunoita ja hajoten iskussa. Sekoita kätesi kortit ja nosta niistä yksi: jos tämä Esine kykenee aiheuttamaan vahinkoa, se pyrkii vahingoittamaan sinua. Mikäli ei, se raivoaa hetken ilmassa, jonka jälkeen se katoaa näkymättömiin – siirrä kortti poistopakkaan. Mikäli sinulla ei ole käsikortteja lainkaan, nosta poistopakan pohjimmainen kortti sen sijaan.

♠ ♣ Lisää aggressiivinen Olento joka liittyy nostamaasi korttiin. Tämä Olento on osa Kummittelua ja on siksi läsnä vain yöaikaan. Vaikka tappaisit sen, se palaa aina uudelleen illansuussa.

Kuolikko

Tyhiä kuoria, Kuolikot ovat ruumiita jotka ovat menettäneet sen osan itsestään, mikä joskus teki niistä ihmisiä. Yleensä vaarattomia, ne vain harhailevat paikasta toiseen, eksyksissä maailmassa. Ne eivät juuri ymmärrä ympäristöään, mutta toisinaan ne vaikuttavat jäävän tuijottamaan rakennuksia, tai kokoontuvat istumaan maahan ryhmässä, ihan kuin ne vielä muistaisivat millaista oli olla ihminen joskus, ja kaipaisivat sitä.

voima: 2 vaisto: 0 tieto: 0 varjo: 0

Kun ensimmäisen kerran lisäät Kuolikon, mustien korttien määrä kädessäsi määrittää, kuinka monta Kuolikkoa paikalla on – mutta aina vähintään 1. Pääsääntöisesti ne pysyvät samalla Seudulla, mutta saattavat toisinaan seurata sinua muille Seuduille, vain koska liikkeesi vetää niitä puoleensa. Ne kävelevät mitä tahansa kohti, yrittävät ylittää mitä vain, keskittyvät vain yhteen asiaan kerrallaan, eivätkä erota eläviä kuolleista.

Kun ne ovat aggressiivisia, Kuolikot hyökkäävät ilman minkäänlaista huolta omasta terveydestään. Kykenemättömiä käyttämään työkaluja, ne hyökkäävät hajonneiden kehojensa voimalla, purren ja lyöden. Niiden hyökkäykset aiheuttavat Kivuliaita haavoja. Johtuen niiden matalasta älykkyydestä ja täydellisestä itsesuojeluvaiston puutteesta, ne ovat helppoja johdatella harjaan.

Laho

Ilma tuntuu yllättäen... raskaalta, kuin läkähdyttävän kuumalta kesäpäivältä, mutta ilman lämpöä tai kosteutta. Tunnet etovan hajujen sekoituksen – makea, mutainen, terävä ja mätänevä – kun kaikki ympärilläsi alkaa Lahoamaan.

Kun Lahon pahat ilmat kulkeutuvat Seudullesi, kaikki sen läheisyydessä alkaa mädäntyä. Ruokaesineet pilaantuvat, raadot sulavat inhottaviksi nesteiksi, ja Haavat alkavat märkiä. Jos sinulla on Haavoja, ne kaikki Tulehtuvat. Vaikka Laho viivyttelee Seudulla vain päivän, sen aiheuttama tuho on tullut jäädäkseen.

Lapsen nauru

Lapsen nauru on aluksi pelottava, mutta täysin harmiton ilmiö. Sen ilmestyminen ei vaikuta vaativan mitään syytä tai olla seurausta mistään, mutta monet kokevat sen iloisen, ruumiittoman kikattelun olevan merkki hyvästä onnesta

physique: 0 instinct: 0 knowledge: o insight: 1

Jos Lapsen nauru ilmestyy Seutuun tai tilanteeseen jonka pieni lapsi kokisi pelottavana, se alkaakin huutaa kauhistuttavasti. Tämä kamala, veretseisauttava ulvonta aiheuttaa Kovaa kipua ja saa kaikki Seudun eläimet pakenemaan paikalta, jonka jälkeen myös Lapsen nauru pakenee ja katoaa.

Musta koira

Kylmät väreet selkäpiissäsi ovat sen airueet, kun Musta koiran kalmankalpeat, elottomat silmät tarkkailevat sinua pahantahtoisesti. Jokaisella raskaalla askeleellaan, joista kantautuvat metalliset kalahdukset muistuttavat kahleista jotka eivät pysytyneet sitä estämään, se raahautuu aina vain luoksesi.

voima: 4 vaisto: 5 tieto: o varjo: 2

Musta koira on yliluonnollisen hellittämätön jahtaaja, vaikkakin hidas sellainen johtuen sitä hidastavista raskaista kettingeistä. Kun sen kerran kohtaa, se ei koskaan lakkaa ajamasta sinua takaa – mutta niin kauan kuin Voimasi on 2 tai korkeampi, pystyt pitämään siihen etäisyyttä. Se ei kykene tunkeutumaan sisään suljettuihin tiloihin, tehden ainoastaan sisätiloista turvalliset levolle.

Jos et kykene pakenemaan sitä, Musta koira repii sinut kappaleiksi ennen kuin viimeinen henkäyksesi on sinusta edes päässyt lähtemään. Sen luunmurskaava purema aiheuttaa Vaikean haavan. Ainoa keino paeta hyökkäävältä Mustalta koiralta on aiheuttaa sille Kuolettava haava tai Lamaannuttavaa kipua – mutta ei ole olemassa sellaista haavaa joka sen tappaisi, voit vain saada itsellesi 3 Kohtauksen verran lisäaikaa löytääksesi suojaa ja rauhan toipua... tai vain viivyttää vääjäämätöntä.

Pöllö

Välittömästi tunnistettavissa sen aavemaisista, pehmeistä kutsuista, Pöllö tarkkailee ympäristöään ja kuuntelee joka ikistä ääntä, sen silmät valppaina.

voima: 1 vaisto: 4 tieto: 1 varjo: 2

Pöllö on yön äänetön saalistaja, jonka vuoksi sitä ei voi päiväsaikaan nähdä, mutta illansuussa tämä peto lähtee liikkeelle saaliin perässä. Tämä yön aave ei koe itseään juuri koskaan uhatuksi, eikä siksi ole sinunkaan läsnäolostasi kiinnostunut. Se ei ole koskaan aggressiivinen.

Raaja

Irtonainen ihmisen Raaja, maaten maassa.

voima: 1 vaisto: 1 tieto: o varjo: o

Kun se saa olla kaikessa rauhassa, se vain lojuu liikkumatta. Mutta kun sitä lähestyy, se alkaa vääntelehtimään ja sätkimään vähäisillä jäljelläolevilla elinvoimillaan, kunnes se taas hetken päästä asettuu aloilleen.

Rusakko

Rusakot ovat saaliseläimiä, joiden vaistot ovat terävät ja askel nopeaa. Saalista kaikille, niiden aistit ovat kehittyneet huomaamaan vaaran, ennen kuin vaara koskaan huomaa niitä.

voima: 1 vaisto: 5 tieto: 1 varjo: 1

Rusakko pakenee välittömästi tuntiessaan tuleensa nähdyksi. Ne harvoin viettävät aikaa taivasalla, ruokaillen mieluummin pakokelpoisen aluskasvillisuuden juurella. Tämän vuoksi on yleisempää kuulla Rusakon pakenevan kuin nähdä edes vilausta siitä. Ne eivät ole koskaan hyökkää kimppuusi.

Ruumisarkku

Juuri sinulle mitoitettu.

Ruumisarkun ilmestyminen on huono enne. Käännä käsikorttisi kuvapuoli alaspäin loppupäivän ajaksi, niin että itse näet vain niiden selkäpuolen – joudut pelaamaan kaikki korttisi "sokkona".

Sika

Sikoja on monen kokoisia, aina koiran kokoisesta jopa ihmistä suuremmaksi. Ne syövät melkein mitä tahansa minkä kärsänsä eteen saavat.

voima: 3 vaisto: 4 tieto: 1 varjo: 1

Kun kohtaat Sian ensimmäisen kerran, punaisten korttien määrä kädessäsi määrittää kuinka monta Sikaa tällä Seudulla on, mutta aina vähintään yksi. Ne eivät yleensä ole aggressiivisia ja pakenevat kohdatessaan ihmisen – mutta eivät epäröi hakeutua kaiken tarjotun ruoan ääreen. Ne ovat uskomattoman nopeita koostaan huolimatta, ja ovat aina sinua nopeampia. Niiden suuresta nopeudesta ja massasta huolimatta, niiden ensisijainen keino hyökätä on purra, aiheuttaen Kivuliaita haavoja. Ne ovat riittävän fiksuja lopettaakseen hyökkäyksensä, mikäli niille aiheutuu Kivuliaan haavan verran vahinkoa.

Susi

Kuulet ne ennen kuin näet ne, niiden ulvonta kantautuen pitkin yön selkää.

voima: 3 vaisto: 5 tieto: 1 varjo: 2

Jokainen kerta kun kohtaat Suden, niiden määrä kaksinkertaistuu. Ensimmäisellä kohtaamisella niitä on vain yksi, mutta toisella kerralla niitä on kaksi, sitten neljä, ja niin edelleen. Ne ovat luonnoltaan varovaisia olentoja ja pääsääntöisesti välttelevät ihmisiä – kunnes niiden lauman koko kasvaa niin, että niillä on 2:1 ylivoima. Turvallisin tapa välttää Sudet on kulkea ryhmässä.

Kun ne saalistavat tai ovat aggressiivisia, Sudet hyökkäävät hampaillaan ja aiheuttavat Kivuliaita haavoja. Loukkaantunut yksittäinen Susi ei hyökkää heti uudelleen, vaan odottaa että olet itse ensin käyttänyt "vuorosi", ja iskee vasta sen jälkeen. Jos ainuttakaan vahingoittumatonta Sutta ei ole jäljellä, niiden rohkeus karisee ja ne pakenevat.

Takauma

Et kohtaa Olentoa vaan hetken, kuin näytelmän kohtauksen. Tämä hetki menneisyydestäsi, taaksesi jättämästäsi elämästä, on sinulle tässä hetkessä kummitteleva Takauma.

Nosta kortti määrittääksesi Takauman luonteen:

Hetki jonka näet hetkahduttaa sydänjuuriasi, se on lämmin ja arvokas muisto. Mikäli se ei olisi ollut ohi niin nopeasti, olisit voinut viettää vaikka ikuisuuden tämän hetken äärellä. Laske Kipusi vakavuutta yhden askeleen verran, seuraavan 2 Kohtauksen ajaksi.

Olisit ollut tyytyväinen, jos olisit voinut jättää tämän hetken näkemättä – yksi alimmista hetkistäsi, pahimmista virheistäsi, esitetty sinulle kuin julmana pilana. Ihan kuin tämä hetki ei jo kummittelisi sinua yön pimeinä tunteina, palaten aina uudelleen ja uudelleen kuin kostona. Poista yksi satunnainen kortti kädestäsi, ja se mitä jää jäljelle on kätesi koko loppupäivän ajan.

Katselet tätä Takaumaa, yhtä niistä tärkeistä mutta hyvin kaukaisista muistoista joita et ollut ajatellut pitkään aikaan – kuinka olit unohtanutkin tämän? Ja silti... tämä muisto ei tunnu kovin tutulta, ja sinun on vaikeaa keksiä johtuuko se siitä että olet vain kaiken tämän aikaa muistanut sen toisin. Jos Tietosi on vähintään 3, voit todeta tämän Takauman olevan valemuisto, illuusio – mutta jos Tietosi on alle 3, tämä kohtaus korvaa jonkin aiemman muistosi ja muuttaa käsitystäsi itsestäsi.

Katselet tätä kohtausta menneisyydestäsi, yhtä viimeisistä hetkistä jonka vietit erään toisen kanssa ennen kuin saavuit tähän paikkaan... mutta jokin tuntuu epämääräiseltä, väärältä. Tämä henkilö vilkuilee sinua kohti, kuin herpaantunut näyttelijä. Kunnes tämä ei enää vaivaudu teeskentelemään ja katsookin sinuun suoraan, Takauma kadoten taka-alalle kun tämä kävelee sinua kohti, katse vieras ja pahantahtoinen – korvaa Takauma aggressiivisella Kuolikolla.

Usva

Läpinäkymättömän paksu Usva sulkee kaiken sen kalpeaan, kosteaan syliin.

Usva peittää koko Seudun jolle se ilmestyy. Sen sisällä on mahdotonta löytää tietään minnekään, sillä et näe paria metriä pidemmälle eteesi etkä pysty päättelemään ympäristöstäsi mitään – voit suorittaa ainoastaan sisätiloissa tapahtuvia Kohtauksia, tai muuten joudut Eksyksiin. Usva kaikkoaa seuraava aamun sarastukseen.